Näin kesätyöntekijän näkökulmasta työpäivät voivat olla kovin erilaisia niin työtempoltaan kuin työtehtäviltään. Välillä olo on kuin fakiirilla, joka juoksee tulisilla hiilillä samalla, kun hänen päänsä yläpuolella on noin kahden sentin korkeudella väärinpäin oleva piikkimatto. Jos etenet liian hitaasti – jalkasi palavat, jos taas juokset liian lujaa – pääsi osuu teräviin piikkeihin.
Samanlaista se on, kun vasen käsi tekee yhtä asiaa ja oikea toista samalla, kun puhut puhelimeen ja ajattelet mielessäsi sitä neljättä asiaa. Ei voi kun hattua nostaa muulle Seutuverkon porukalle, kun on nähnyt millaisella intensiteetillä töitä ollaan välillä jouduttu tekemään. Monille tuttu käsite ”sykkiminen” on saanut välillä aivan uusia ulottuvuuksia. Onneksi vastapainona kiireelle ja soivalle puhelimelle on ollut myös rauhallisempia päiviä, jolloin on ehtinyt sopivasti palautumaan.
Itsellä on välillä ollut V-käyrä korkealla vesisateessa lapion kädessä heiluen ja yrittäen saada kaapelia sopimaan metri kertaa metri kokoisen kiven viereen 30 senttiä leveään kaivantoon. Siltikään en voi edes kuvitella millaista kaikki tuo on marraskuisen illan pimetessä, varpaat jäässä, kylmän tuulen hivellessä poskipäitä ja räntäsateen huolehtiessa vaatteiden kosteusprosentista.
Mennyt kesä on ollut minulle itselleni sopivan työntäyteinen. Töitä on ollut mukava tehdä huumorintajuisten ja leppoisten työkavereiden kanssa. Oikeastaan on mukava palata talveksi takaisin koulun penkille vetämään henkeä, vaikka toisaalta se oudolta saattaa tuntua näin, kun on tottunut nykyiseen työ- ja päivärytmiin. On se silti niin hienoa tietää, että tulevaisuudenkin tietoliikenneyhteyksiä rakennetaan hiellä, verellä (käsissä ja jaloissa useampi kuin yksi haava ja hyttysen purema) – ja rautalapiolla.
-Matias Kriikkula-
|
